24. huhtikuuta 2017

Testissä tukisukat, Color4care


Minulla on aina ollut sellainen käsitys, että tukisukkia tarvitsee vain lentomatkoilla, leikkauksien yhteydessä tai jos saa veritulpan jalkaan. Eipä tullut koskaan mieleenikään, että voisin hoitaa kipeytyviä, turpoavia ja väsyviä jalkojiani tukisukilla, siis ennen kuin nyt testasin viimein tukisukkia. 

Color4care (linkki) myy monenlaisia hoitoalan värikkäitä tarvikkeita, ja tukisukat ovat yksi niistä. Viimeksi kerroin työsandaaleista. Nämä tukisukat sopivat muuten mainiosti yhdessä käytettäväksi työsandaalien kanssa. Tästä pääset työsandaalit (linkki) valikoimaan.


Sain testiin nämä kauniit ja värikkäät tukisukat. Itse valitsin ne tietysti. Tein virheen, minkä ehkä moni muukin saattaa tehdä: luulin, että sukat valitaan kengän koon mukaan. Näin ei siis tehdä, vaan jalat mitataan: nilkan ja pohkeen ympärys, ja ne määrittävän sukkien koon. Näin siis nuo testiin saamani sukat osoittautuivat hieman pieniksi. 


Testasin kuitenkin sukkia sen verran, että huomasin, miten hyväksi ne jaloilleni ovat, ja niinpä naputtelin tilauksen Color4carelle, ja tilasin nuo yllä olevat mustat sukat. Onpa ihanaa, kun jalat eivät tulekaan päivän mittaan väsyneiksi ja kurjan tuntuisiksi, eivätkä myöskään turpoa! 

Sitten vielä tietoa näistä tukisukista. Niiden kompressio on 16-18 mmHg, ja niitä voi käyttää koko päivän, ilman että ne tuntuisivat epämukavilta. Tämän kyllä olen huomannut!  Tukisukat ennaltaehkäisevät veritulppia ja suonikohjuja, ja samalla hierovat.  Sukat voi pestä jopa 60 asteessa. Näitä sukkia löytyy monenvärisinä joka makuun. Sukkien hinta on 15,95 €. Tässä vielä linkki valikoimaan: tukisukat.

Itselläni on nyt se tilanne, että olen ikäänkuin jäänyt koukkuun näihin, eli se olisi kai ostettava lisää tukisukkia! :D

Onko tukisukat sinulle tuttuja? Väsyvätkö sinun jalat päivän mittaan? Mukavaa maanantaita! :)

Yhteistyössä Color4caren kanssa. Pinkit tukisukat saatu blogin kautta.

16 kommenttia:

  1. Hienoa, kun sait kokeiluun tukisukat.
    Nuo mustat näyttävätkin kivoilta.
    Olen käyttänyt tukisukkahousuja lentokoneessa.
    Minulla, kun jalat on turvoksissa lennon jälkeen.
    Hyvää alkanutta viikkoa Johanna!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu oli kyllä hieno juttu tutustua näihin.
      Ne tukisukkahousut on varmasti myös hyvät. Minullakin turpoaa matkustaessa jalat, jos pitempään istuu paikoillaan.
      Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle! 💕

      Poista
  2. Mä käytin seisomatyössä aina silloin tällöin tukisukkia, ne oikeasti auttoi. :)

    VastaaPoista
  3. Eipä ole tullut tukisukkia käytettyä ikinä! Varmasti kätevät seisomatyöläiselle. Itse teen istumatyötä, joten jalat eivät pahemmin kipeydy työpäivän aikana. Onpa nuo värikkäät tukisukat kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kätevät! Tosiaan noita värikkäitä tukisukkia löytyy Color4caren sivuilla vaikka minkälaisia. Oli vaikea valita! :)

      Poista
  4. Ei ole paha hinta tukisukilla ! Eräs reumasta kärsivä ystäväni on kehunut tukisukkahousuja, mutta itse en ole vielä koskaan kokeillut. Niin suloiset värit noissa pinkki-harmaa-sukissasi että kelpaisivat varmaan Peppi Pitkätossullekin 😀 Täytyy ryhtyä tutkimaan asiaa. Kaikki on kiinnostavaa mitä kertoilet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole paha hinta. Ja värit on tosiaan kauniita, on monenlaisia. Varmasti kelpaisi Peppi Pitkätossulle! 😀 Tutki ihmeessä asiaa! 😉

      Poista
  5. Onpa hauskat nuo värikkäät sukat! Lentosukkia olen käyttänyt ja tukisukkiakin, kun olin myyjän työssä.
    Hyviä ovat.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ne hauskat ja värikkäät! Myyjän työssä varmasti myös tarpeelliset! Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  6. Tukisukat ovat todellakin tutut ja hyväksi havaittu. Käytin niitä myyjä aikoinani, kun piti seisoa paljon jalkojen päällä. Käytän edelleen sillä jalkani turpovat ja tulevat kipeäksi päivän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on ne hyvät, vaikkei olisi varsinaisessa seisomatyössä. Itselläni myös jalat turpoavat ja tulevat kipeiksi, vaikken jatkuvasti olisikaan jalan päällä.

      Poista
  7. Sama vaiva, just tänään kun seisoin pitkään niin oikein tunsin kun pohkeet turposivat :/ Tuollaiset sukat on siis hankinnnan alla, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva juttu, jos jutusta oli apua. Toivottavasti myös saat avun sukista! :)

      Poista
  8. Tukisukat on todella hyvä apu erilaisiin jalkojen väsymisiin ja turpoamisiin. Ongelma vaan on asenteissa, kun monet pitää niitä vieläkin mummojen sukkina. Itse kokeilin erilaisia tukisukkia, ja sattuman kautta ajauduin kokeilemaan tukisukkahousuja. Nämä osoittautuivatkin todella tehokkaaksi avuksi, kun ongelmallinen kohta oli polven yläpuolella. Ongelma vaan oli se, että olen mies, ja miehellä sukkahousujen käyttäminen on aina ollut jonkin sortin vitsi. Sitten vaan totesin itselleni, että oma terveys on tärkein, ja käytän sukkahousuja välittämättä siitä, vaikka joku joskus sattuisikin nuo huomaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat todella hyvä apu, itsekin sen nyt huomasin. Tukisukkahousuja en ole vielä testannut, mutta suunnitelmissa on kyllä ostaa myös sellaiset. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, terveys on tärkein. Joten ei kannata muiden mielipiteistä välittää! Iloista vappua sinulle! ☺

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)